Mä todella alan pelottaa itteäni.. ;_____;
En ole surullinen.. mutta viiltelen silti! Viiltelen ilman syytä! Huvikseni!
Oonko mä sairas? Mua pelottaa. Miks en pysty enää lopettaa?!
Ekan kerran ku näin iteltäni tulevan verta.. tää kuulostaa tosi mielipuoliselta mut mun oli pakko saada lisää.
Mua pelottaa ihan helvetisti.
Kämmenestä tulee nyt verta.. mä inhoon itteeni!
Mä VIHAAN itteni. Vihaan.
Miks en vois olla joku muu? Koulu menee penkin alle, oon ruma. En kehtaa katsoa itseäni edes peilistä, muutakuin pakosta.
Mitä mä voin tehdä? Mua pelottaa. En ole ylpeä viiltelystäni tippaakaan.
Pelkään neuloja kuollakseni, mut silti käytän niitä sadakseni itteni vuotamaan verta..

"I wake from my dream.. I can't find my way without you! The dream is over.."
Kyllä.. Nyt soi x-Japanin Endless rain. Surullinen biisi.

Mun olo on jotenkin.. pettynyt. Oon epäonnistunut ihmisenä täydellisesti.
Mun edessä pöydällä on neula. Toisaalta tahtoisin, mut järki sanoo ettei kannata.
En taida kuunnella mun järkeä, jos sitä nyt edes on..
Mua oksettaa mun omat tekemiseni. Miksi mä teen itselleni näin?
Miksi?
Once more!! En pysty olemaan enää erossa terävistä esineistä.
Mikä mua vaivaa..?

"Let me forget
all of the hate, all of the sadness.."

Jossain sanottiin että viiltely on viesti itsemurhasta.
Siihenkö mun elämä päättyy? Itsemurhaan.
Kuka estää?
Miks just mä.. Mistä voi löytää onnen?
Miten voi saada onnellisen elämän?
Oon niin typerä. Niin typerä!

Miks ihmiset haluaa olla edes tekemisissä mun kanssa? No ei ne useimmat haluakaan. Ainnoastaan kaksi.
Enkä mä siitä toisestakaan ole niin varma. Se 'toinen' ei edes luota mun tietoon asioitaan. Sanotaan että ilman luottamusta ei ole ystävyyttä. Sekin merkitsisi sitä että minulla olisi vain yksi ystävä.
Pidän kyllä sitä toistakin ihmistä silti ystävänä vaikkei hän minuun luotakaan.
Miten vaan.
Olen kyllä silti hyvin kiitollinen että edes se yksi (parasystäväni) on olemassa.
Ilman häntä en kestäisi enää mitään.

Menen vuodattamaan itseäni muualle tästä pöydän äärestä.
Kirjaimellisesti. Bye.