Ei hemmetti.
Ayabie oli ihan helvetin hyvä!
En osaa sanoa tai muuten kehua tuota päivää mutta
sen haluan kertoa että itse keikka oli mieletön!
Ensi vuonna aion mennä uudestaan. <3

Olisi muutama asia joita kirjoitin kännykkään Ayabien keikalle odottaessa:

Taas elämän synkkiin syövereihin.. Oon just jonottamassa Ayabielaisten nimmareita ja kaverit jättää mut koko ajan yksin vahtimaan kamoja kaiken maailman tekosyiden kera. Itseasiassa en osaa sanoa tekeekö ne sen tahallaan vai eikö ne vaan ajattele miltä musta tuntuu jäädä koko ajan yksin.
Nään Ayabien livenä!! Saan niiden nimmarit!
Ei helvetin helvetti miten hienoa. 8D Mä toivon että pääsisin mahdollisimman eteen. Tahtoisin nähdä ne kunnolla ja läheltä mut eturivissä on kuulema vähän vaikeampi hengittää. Oon kai hullu mut senkin uhalla tahdon nähdä ne kunnolla.
Kirjoitettu 28.5. klo.9.16

-

Jätin nyt kaverit kahestaan sinne jonoon ja puol tuntii oon ollu kateissa eikä lähetetä edes tekstaria, sanoin niille vaan ennen lähtöä että meen jonnekin..
Ei kaivata ei. Kaikki on paljon paremmin ku mä en ole niiden seurassa, kolmantena pyöränä. Pitää nyt kattoo milloin meen takasin niiden luo. Ehkä joskus kello kahen jälkeen, tai ehkä ennemmin, riippuu siitä kuinka nopeasti ne mua kaipaa.
Kirjoitettu klo.13.35

-

Ja nyt ne vihaa mua.
Annoin niiden olla tunnin keskenään ja ne ei puhu mulle sanaakaan.
Siitä vaan, onneks on enää pari päivää päättötyötäkoulussa ja sit se on ohi, ei tarvitse kestää enää tätä kolmantena pyöränä olemista.
Miksi aina minä, siis IHAN AINA mä olen se joka jää yksin.
Ehkä se on kirous.
Kylläpä oksettaa.
Kirjoitettu klo.14.5

---------

Että sellaista sielläkin.
Must todella tuntuu että ne vihaa mua.
Mun tunteet näitä mun "ystäviä" kohtaan on kuollut. Ainakin melkein.
Pientä pettymystä ja halveksuntaa löytyy.
Asian vois kyllä korjata.. Nimittäin jos ne rupeais ottaa munkin tunteita  välillä huomioon niin voisin ehkä antaa anteeksi. Ehkä.
Naamio on pysynyt melko hyvin kasvoilla, tarkoitan nyt siis tätä mun tekohymyä. Ainakin se näyttää menneen läpi.
Itse en niitä rupea huomauttelemaan, saavat tajuta itse virheensä kun pystyvät ne vielä kenties korjaamaan.
Välillä vielä niiden kanssa saa VÄHÄN nauraa aidosti mut siihen se sit jääkin.
Luottamus alkaa hiipua.
Pelkkä niiden katsominenkin sattuu.
Sattuu niin vietävästi.