Pitkä otsikko.

Mä todella olin MUCCun keikalla!! Se oli uskomatonta! Tatsurou lauloi niin upeasti! Tunnelma oli katossa! Siellä oli ihanaa!
Ja Satochi.. <3 En saanutkaan sitten rumpukapulaa.. ;_______; Olin liian hurmioitunut koko keikasta tehdäkseni melkein mitään. Tajusin sentään vähän ojentaa kättäni kapulan suuntaan mutta eihän se hemmetti riittänyt!

No ei se mitään.. Seuraavana päivänä oli nimmareiden jako tilaisuus Kampin asematunnelin anttilassa. Sain käteltyä MUCCulaisia!!! <3________<3 Sain myös räpsittyä kuvia kaikista! <3<3
Aikomuksena oli vielä halata Satochia mutta joku saatanan idiootti molopää vaan tuli takaapäin tuuppimaan!! >8(( Vihaan sitä ihmistä vaikkei me edes tunneta.
Mutta tämä oli kyllä kaiken huippu.. Satochi tarttui mua kädestä, puristi sitä, hymyili anteeksipyytävästi, katsoi suoraan mua silmiin.. ja jatkoi nimikirjoitusten jakoa.
Olin... en osaa sanoa tunnetta. Olo oli tyhjä. En saanut halausta mutta se katse!! En halua unohtaa sitä, koskaan!
Lähdimme anttilan ovesta ulos hetkeksi. Kaverini oli saanut halauksen Miyalta JA Satochilta. Itki onnesta, minä järkytyksestä. No se tunne oli lähinnä järkyttynyttä.
Lähdin samantien jääräpäisesti rynnimään uudestaan kohti jonon häntää, tarkoituksenani saada vain halaus Satochilta, se olisi ollut tärkeää saada.
Sitten ilmoitettiin että he ovat myösässä aikataulusta ja että jo kerran jonottaneiden oli lähdettävä.
Se oli hirveää!!! Juoksin kauhuissani jonon päästä lähemmäs sitä paikkaa missä MUCCulaiset jakoivat nimikirjoituksia, kyynelet valuivat jo pitkin poskia. Katselin vain Satochia. Ajattelin että sitten kun hän olisi aikeissa lähteä muiden bändin jäsenten kanssa ehtisin vielä pyytää halausta, mutta EI!! He olivat myöhässä ainakin puolituntia aikataulusta enkä siis viitsinyt häiritä heitä enää. Tuskin turvamiehetkään olisivat päästäneet minua Satochin lähelle enää.
Katsoin haikeana Satochin perään kunnes tämä katosi takaovesta ulos.
Silloin.. murruin täysin. Itkin hysteerisenä. Olin menettänyt tilaisuuteni.
Vahinko oli jo tapahtunut, mitään ei ollut enää tehtävissä. Minä vain itkin.
Itkin, itkin ja itkin.. itken yhä vaikka tapahtuneesta on jo pari päivää.
Tilaisuuteni on mennyt. Asiaa ei voi korjata enää mitenkään.

MUCCun keikalla, Tatsurou lupasi että he palaavat, tulevat uudestaan Suomeen ensi vuonna. Siihen on pitkä aika, mutta on jaksettava odottaa.
Siihen saakka minulla on vain muisto noista kahdesta ihanasta päivästä jollain sain jakaa hetken MUCCulaisten ja muiden fanien kesken.
Muisto Satochista ja tämän katseesta suoraan silmiini, käteni hänen kädessään. Noista muistoista on pidettävä lujasti kiinni! Ei saa päästää irti!
MUCC, odotan teitä.