Ens maanantain apitäis olla Ayabien keikka ja nimmarien jakotilaisuus mut mun äiti sattuu olemaan sitä mieltä että "en ole ANSAINNUT" päästä sinne keikalle tai minnekään muualle ;_____; Itken taas.

Nyt kun tää meiän päättötyö viikko on jo mukavasti käynnissä mulla onkin jo heti tullut ongelma. En löydä mistään, siis en todellakaan MISTÄÄN sen meidän aiheen (j-rockin siis, kerroinko sen jo?) historiaa! En edes lyhyesti mitään!
Todella ahdistavaa.. enempää en siitä osaa sanoa. xp

Kaveri lainas mulle tänään Princess Ain kaks ekaa osaa (se on manga-sarja, jos joku ei tiennyt). Mut se on ihan hemmetin hyvä sarja!
Onononononon... Pitää mennä joku päivä ite hankkimaan ne jostain kirjakaupasta, kuhan nyt eka sais vähän rahaa. <:'/
Jotenki mä samaistuin siihen päähenkilöön samantien.. (Siis siihen Aihin).
Ku se siinä kertoo ett ku silt tuntuu aina siltä ku se olis yksin, vaikka olis kuinka paljon väkeä ympärillä.. Mulla vähän sama homma.
Siinä kun ne kaikki fanit sille Aille (Ai on siis 'laulaja') kertoo yhes kohtaa miten paljon sen ihmeellisen-upea-ääni on vaikuttanu niiden kaikkien elämään niin positiivisella tavalla ja kaikkee.. nii sitä alkaa ihan harmittaa ku ei ite sitä sitte kuule. Mä todella tarvitsisin jotain tuon tyylistä 'parantavaa voimaa'.

Onkohan mulla suojelus-enkeli? (Kirjoitetaanko viivan kanssa? :P)
Jos on niin missä se on ku sitä tarvitaan?!
Tai.. en oo ihan varma kumpaa tarvitsisin just tällä hetkellä..
Enkeliä vai ystäviä? Kaiketi vähän molempia..
Mut silti vaan aina.. vaikka ne kaverit olis mulle just höpöttämässä jotain niin SILTI tuntuu siltä ku olisin ihan yksin.. en kuuluis joukkoon.
Olisin yks ylimääränen pala jonkun idiootin valmiiksi valmiissa palapelissä.
Säälittävää.
On ollu jo monta läheltä-piti tilannetta... melkein oon aina meinannu jäädä auton alle mut aina noi yhet (ne niin sanotut kaverit) on ehtiny huutaa jotain varotuksia tai sitte ite ehtiny estää mun kulkuni kuolemaan.
Hurmaavaa.

Mä taidan ennustaa tänne. Mä taidan kuolla tänä kesänä.
Hups.. mehän emme syytä autoilijaa siitä, emmehän?
Oma vikani se tulee olemaan.
Oon onnistunut jättämään viiltelyn taas nyt pariks viikoks.
Pitäiskö tohon sanoa "jee" vai "ei helvetti"? Enpäs tiiä..
Pitkään aikaan en oo nähny sitä suloisen punaista nestettä joka kauniilla olomuodollaan värjää sitä koskettavan ihon omanvärisekseen.
Alkaa olla jo ikävä sitä. Ainoa miinuspuoli, tai oikeestaan on siinä vähän useempikin miinuspuoli mut, siitä jää arvet aika inhottavan pitkäks aikaa.. ihmiset alkaa jo epäillä varmaan jotain ku koko aika pidän jotain koruja ja käsineitä tai pitkähihasta siinä käsivarren päällä. Varsinki nyt kesällä.

Jostain syystä mua pelottaa ja epäilyttää että pääsen mihinkään lukioon.. en tiiä miks. Mut jos mua ei hyväksytä mihinkään lukioon niin mitä mä sitten teen? Oon jo melkein paniikissa.
Voisin järjestää oman kuolemani samalle päivälle ku Kami-samalla on.. 21.6. kuusi päivää mun kuustoista vuotis synttäreiden jälkeen.
Mua inhottaa. Miten helvetissä mun oikeen käy?
Elämä on yhtä isoa sotkua jota en pysty yksin selvittämään.
Mut sille en voi mitän.. koska kukaan ei ole halukas auttamaan mua sen selvittämisessä.
Omahan on sitten ongelmani.
Ketään ei kiinnosta, siihen oon jo tottunut.
Ketään ei kiinnosta miltä musta ehkä saattais tuntua.
Jos joku vaan rutiinikysymyksenä mun vointia kysyisi en kyllä lähtis sille mitään selittämään. Tajutkaa että mullakin on tunteet!
Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää.