Niin.. Ens viikko on vika viikko koulua.
Kun koulu loppuu, kaverit loppuu. Tai siis ne kaverin tapaiset.
En tiedä pitäiskö olla helpottunut ku pääsee vihdoin eroon niistä ihmisistä, vai itkeä koska koulun loputtua oon aivan yksin.

Taas kaikki vituttaa.
Jostain syystä oon just nyt kamalan vihainen.
Enkä taaskaan tiiä miks ihmeessä.

Tulevaisuus pelottaa, mitä mä teen jos en pääsekään lukioon?
Jos pääsen, mitä mä teen sen jälkeen? Mistä vois mahdollisesti tulla mulle ammatti?
Mikään ammatti ei ainakaan just tällä hetkellä kiinnosta..
Helvetin ahdistavaa ku koko tulevaisuus on yhen vitun ison pilven peitossa.

Miks?
Miks mulle ei suoda edes päivää kestävää onnellisuutta?
Onnellisuus.. mitä on olla onnellinen?
Ei ainakaan olla niin kutsuttujen ystäviensä hylkäämä.
Kuinkahan moni tietää miltä oikeesti tuntuu olla yksin tuttujen ihmisten keskuudessa?
Kuinka moni oikeasti TAJUAA mitä on ystävyys?
Tuntuu että tuo käsite on monella täysin hukassa.

Mä toivon että mun lukio ajasta tulis paljon parempi ku yläaste ajasta.
Mä toivon että joku vaan tulis juttelemaan mulle ku mä en itse niin uskalla tehdä. Oon aivan liian ujo sellaseen.

Omatunto on taas pohjalukemissa. Ei kuintenkaan ihan niin alhaalla ku viime kirjotuksessa..
Pari tuntia sitten olin taas valmis viiltämään rannetta.
No itse asiassa ajattelin että voisin viiltää pienesti tohon niskan ja kaulan seuduille, olis ollut uus kokemus sekin.
Mut sitten järki puuttu tilanteeseen eikä koko hommasta tullut enää yhtään mitään. Edelleen nää samat vanhat arvet komeilee vasemmassa kädessä.
Että mä vihaan mun elämää! Kunpa se vois olla parempi vielä jonain