On tapahtunut taas melkosesti kaikkea.
Hitto ku on unohtanut käydä täällä kirjottamassa, anteeksi siitä.

Mistäs aloittaisin..
No vaikkapa siitä Viron matkasta! Oli siellä muuten ihan hauskaa ja mieleskiintosta mut silti mä tunsin itteni aika yksinäiseks ja hylätyks, kiitos eräille ihmisille jotka ei tule ajatelleeksi miltä toisesta mahtaa tuntua (niin, minä. Kolmaspyörä).
Noh. En jaksa vatvoa tuosta asiasta tehtyä ei saa tekemättömäksi, eihän?
Sääli.

Sain tässä paripäivää sitten pitkävartiset, melko paksupohjaset kengät. Ne on ihanat :) Vaikka oonkin pari kertaa jo melkein onnistunut katkomaan niillä jalkani (oon hyvä kaatumaan niillä).

Nyt koulussa on meneillään pari viimistä viikkoa.
Tää seuraava viikko me tehään päättötöitä, kaikki me ysit. Jeejee, ja seuraavalla eli viimisellä viikolla on niiden näyttelyt. :P

Katoin tässä tänään netissä loppuun yhen ihanan anime sarjan.
Sen nimi on DN Angel. Ihan hemmetin ihana!
Syötävän näkösiä anime-herroja.. ;DD <3

Mutta. Se niistä aiheista.
TÄLLÄ HETKELLÄ, mä oon vihainen kaikille, kaikelle ja kaikesta.
En tiiä miks. Just nyt mä vaan vihaan kaikkea!
Huomenna pitäis olla musiikkiopiston päättäjäiset ja mun pitäis esittää siellä yks kappale eikä YHTÄÄN huvittais.. Heti esiintymisen jälkeen onkin sitten musiikinteorian koe. JES.
Helvetti mä en jaksa kohta enää mitään! Onneks on enää pariviikkoa koulua. -________________-;
Mä vihaan mun elämää, tekisin mitä vaan ollakseni joku muu.
Sekään ei paranna yhtään mun oloa että just vähän aikaa sitten tajusin yhen jutun... Se liittyy olennaisesti mun kaveriin mut sen enempää en tänne uskalla kertoa. Nimittäin jos se jotenki onnistuu suunnistaa tänne lukemaan näitä mun tekstejä.... Se ei todellakaan haluais olla mun kanssa enää missään tekemisissä!
Jos kerta minäkään en hyväksy tätä mun tilannetta niin miksi sitten sekään sitä hyväksyisi?! Pelottaisin sen vaan tiehensä..
Vituttaa ku en tätä tänne uskalla laittaa. Joudun vaan hautomaan tätä ajatusta omassa päässä, varmaan räjähdän kohta.
Voih, miten ihanaa olis jos se oliskin niin sanotusti "samalla aaltopituudella" mun kanssa tän asian suhteen. En vaan luultavasti koskaan uskalla sille kertoa tästä.
En kyllä edes itsekään tätä juttua kunnolla hyväksy (sitähän mä nykyään itken suunnilleen joka ilta, kirjaimellisesti) mutta yritän opetella elämään sen kanssa.

Nyt pitäis varmaan lopettaa tää kirjottaminen ku pitäis vielä suihkuunki ehtiä.. Kelloki on jo paljon.